Kohti valoa, itseä suurempaa.
Kuvissa pääsiäisaamun valoa, suurta lahjaa, joka hetken loisti ja painui sitten sumuverhon taa. Sen valossa huomasin, kuinka suurta lahjaa on tämä elämä, puut, jotka ovat valosta syntyneet. Alimmaisena on Samun kanssa kiviretkeltä kerättyjä kissankullankiteitä, joista tehtiin puu. Kaatuneenakin se loistaa valoa. Niin ihmeellisiä ovat puut. Ja valo.
Hienoja kuvia kaikki. Varjot kuvaavat valoa hienosti. Ja puut, kuten sanot, ne antavat valoa kaatuneinakin.
Kiitos!
Se tekee kissankultakiteista elämän puun. Sellaista on valo.
Niin, elämä on suuri lahja, kiitos siittä!
Meksikonlahden syviin vuonoihin ei auringon valo pääse, siellä on kaloja, joille sen takia ei ole kehittynyt silmiä eikä pikmenttiä. Selkäruoto on värittömän läpinäkyvän kalan ainut koriste. Voisi hyvin olla sympoliikkaakin, mutta on faktaa.
Lepis, aurinko näyttäytyi vain hetken. Sitäkin juhlallisemmalta se tuntui.
Isopeikko. Niin juuri.
Kaanon, hieno runo valosta.
Marjukka, avasit uuden näkymän valon kauneuteen, kiitos.
Harkka, samaa mieltä ollaan.
MK, totta, miten se vaan välillä tuppautuu unohtumaan. Valo näyttää auttavan siinäkin.
MM, siinä hieno aforismi, sai minut miettimään montaa näkökulmaa tuohon.
Herne, niinhän se on, jos jotain ei tarvita, se ei kehity. Kuten silmät. Hieno kertomus siitä nuo kalat.
Valoisia päiviä, jos ei ulkonaisesti valo loistakaan aina, niin toivon että sisäisesti sitten