Se oli läpilaho ja ontto<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
silti se kukoisti
Tuuli riuhtoi osia irti,
repeymä sahattiin kappaleiksi
heitettiin pimeään katokseen
sementtilattialle
kylmään ja kuivaan
Vuoden päästä
repeytynyt oksankappale edelleen versoi
Hopeapaju, kukaan ei muista, kuinka vanha, suvun vanhímmat sanovat, että aina ne siinä ovat kasvaneet. Tuuli repii, sade piiskaa, tintit hakkaa melkein puun puhki. Ja silti se kasvaa, joka kevät kukkii, joka kesä täynnä elämää niin että puu surisee. Eikä sekään riitä. Jopa pätkitty tuulen repimä oksa seuraavana vuonna työntää uutta versoa.
Runo omistettu kaikille kolhituille, repeytyneille, pimeyteen ja yksinäisyyteen joutuneille, tyrmään syyttä teljetyille. Aina on toivoa.
Runotorstain haaste: Kasvu
Kommentit