Itsenäisyyspäivä alkoi klo 4:30 herätyksellä. Mikä ruhtinaallinen olo, kun sai nukkua niin pitkään. Aamulenkki lumisessa pimeydessä, joka tulvi lumen pehmeää valoa. Yöllä oli tullut lunta, joten kola käteen ja lumitöihin. Ehdin juuri sopivasti kirkonmäelle, kun partiolaiset marssivat kohti kirkkoa. Sinivalkoista toivoa:
Sitä ennen aamulla he olivat sytyttäneet kynttilät sankarihaudoille. Jokainen nimilaatta oli puhdistettu lumesta mutta uusi lumisade oli jo peitellyt ne hellästi uudelleen. Kävin kuvaamassa hautasmaalla. Tuo kynttiläasetelma oli puhuttelevan kaunis:
Siirryin tien toiselle puolelle, jossa paloivat vielä partiolaisten edellisenä iltana sytyttämät kynttilät entisen presidentin haudalla. Siinä oli hyvä hiljentyä ja tavata kivestä hänen puolisonsa nimi, ja huomata, että hän oli syntynyt jouluaatonaattona. Iltapäivällä olin mukana kuvaelmassa, joka kertoi tämän puolison elämästä enemmänkin.
Kirkossa puhuttiin viisaita sanoja viisaudesta ja suuruudesta ja nuorisosta. Nelson Mandela sai kunniapaikan esimerkkistä siitä oikeanlaisesta viisaudesta. Ei voimalla eikä väkivallalla!
Partiolaisen puurojuhlan jälkeen pitkästä aikaa esiintymässä ihan pikkuroolissa lotta-Hilmana kunnan pääjuhlassa. Olihan se jännittävää ja juhlallista. En ole aiemmin ollutkaan itsenäisyyspäivän juhlissa. Silloin kun kauan sitten joskus esiinnyin mikrofoneja ei vielä esiintyjillä ollut. En aivan hallinnut sen käyttöä, enkä suoraan sanottuna muista omasta esiintymisestä mitään, sen verran ylikierroksilla oma osuus meni.
Edellisenä iltana seurasin muiden esitystä ja minusta se näytti upealta. Kun on taitava ohjaaja-dramaturgi, pienessä ajassa saa ihmeitä aikaan. Kaikki olivat niin tyylikkäitä ja elävän tuntuisia ja hallitsivta taidokkaasti oman roolinsa. Erityisesti ihailin Tarjaa, joka kertoi, ettei hän ole aiemmin esiintynyt. Mikä rohkeus ja ilo hänestä säteili koko ajan, tuosta reportteri Martta Gellhornista. Saimme jo uuden kutsun esiintymään.
Ilta päättyi ilotulitukseen naapurikunnan urheilukentällä:
Kommentit