Valokuvatorstain haasteena: Jäässä.

Viikon aikana on ollut pakkasta, räntää, lumimyrskyjä, vesisadetta. Sisun kanssa lähdimme etsimään aihetta. Aurinko pilkisti pilven raosta ja matkalla oli sulaa, sohjoa, vettä, lunta ja jäätä. Tuntui aivan keväälle. Sormetkaan eivät olleet tällä kuvausretkellä jäässä, sillä lämpömittari näytti + 3 astetta. Tiellä oli liukasta, joten varovainen piti olla. Pikkulintuparvi oli suuria tirskahduksia täynnä, sitä Sisu ihmetteli, kun linnut laskeutuivat koivun latvaan. Liito-oravaa ei näkynyt. Mutta se aihe, mistä sen löytäisi?

Sinähän se: Jääpuikkokallio. Ihan jäässä:

Puikoista muodostui kuin teatterin esirippu. Seurasi jääteatterin jäänäytelmä:

Vielä tahtoisin päästä kallioille, sanoi sairas äiti. Lapsi otti pulkan ja veti äidin kalliolle. Kova kallio liikuttui niin että alkoi sulaa. Vielä tahtoisi kuulla kurjen huudon, sanoi sairas äiti. Kallion itkusta syntyi tulviva jääpuikkojäätikkö, johon syntyi luola. Lapsi katsoi luolaan, ja kas, siellä kurki asusti. Lintu kurkotti kaulaansa ja näki, kuinka paljon rakkautta oli pimeässä kylmässä maailmassa, äidin ja lapsen välillä, kovan kallion ja sairaan ihmisen välillä. Linnulla oli jano, kurkku aivan jäässä mutta kas, lämpö alkoi sulattaa jääpuikkoja. Kurki kurkotti pisaroita nokkaansa ja alkoi jodlata.  Ei mikään kylmyys, viima, ei tuuli eikä pimeys enää voi saada ääntä jäätymään. Jäässä jää soimaan jäänkirkas laulu.