Viimein kuva Sisusta. Suo oli meidän lempipaikka, siellä oli hyvä harjoitella lihaskuntoa ja mielenrauhaa. Nyt nuo kaikki yhteiset retket ja kaikki koettelemukset ovat mennyttä, ne ovat muistoja yhteisestä elämästä jota kesti suurin piirtein 1,5 vuotta.

Hienoja ihmisiä ja koiria sinä aikana tapasimme. Monet hyvät hetket vietimme koiraihmisten parissa, joilta sain neuvoja, opastusta, kannustusta, elämäniloa ja malleja, oppia ihmisyydestä, välittämisestä, ihmisenä ja koirana olemisesta. Kiitos koirakoulu Nuuskulle, Savitasuille, Kouvolan Univetille, Luumäen koiraharrastajille, kaikille näissä ympyröissä mukana olleille, Elämäni Koiralle, mahtaville naapureille, Satu-kasvattajalle, Eini-kuntouttajalle. Ja tietenkin Nellalle ja Friidalle ja Huugolle ja heidän uskomattoman hienoille perheille sekä kaikille ystäville, joille olen saanut tämän kertoa..

 

Niin moni on itkenyt minun kanssa ja elänyt mukana tässä surussa. Sisun kanssa piti aloittaa uusi elämä, vähemmän suruttomampi aikausi sen edelisen kymmenvuotiskauden jatkeeksi, jolloin kaikki läheiset ihmiset kuolivat . Mutta ei, 6-tie koitui Sisun kohtaloksi. Eilen aamulla kuuden maissa Sisu jäi auton alle.

 

Minun piti viikonloppuna mennä ostoksille, ostamaan kunnon heijastimet Sisulle. Ei riitä, että taluttajalla on heijastinliivit, että hihnassa ja pannassa on heijastava raita, koirakin olisi syytä olla heijastava. Vaikka en tiedä, olisiko siitäkään ollut apua tässä tilanteessa.

 

Kiitos Sisu elämänilosta, jonka toit mukanasi.