1123542.jpg

Suru

  sumenee

    aamuksi

         pimeys sumussa palaa

valoksi

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

valo valoksi

      valoksivaloksivaloksivaloksivaloksi

 

Herään uuteen aamuun, vedän verhot, ikkunan takaa löytyy aamu, sumu, äitisuomen valtasuoni meluvallin takana huokaisee, taas uusi päivä, liikenne soljuu lännestä itään ja toiseen suuntaan, lyhtypylväät sumussa, valo, ja tuvan takana yli satavuotiaat männyt siilaavat sumua, surua, valoa ja pimeyttä. Ne tietävät jo kaiken, ne ovat nähneet sen, mitä me vielä opettelemme. Kalenteri kertoo joulusta, valosta ja me ahmimme sitä, tavaraa, hälyä, kiirettä, rakennamme tunnelmaa ja jouluvaloja kunnes olemme ähkynähkyn, niin turpeita ettemme mahdu joulun ovesta sisään, niin väsyneitä, ettemme jaksa ottaa sitä vastaan.

 

1123564.jpg

 

 

Entä jos tänä jouluna luopuisimme kaikesta yrittämisestä. Ortodokseilla on joulupaastonsa (15.11 - 24.12), se ei ole pelkästään ruuasta luopumista, se on puhdistautumista pahoista ajatuksista, ylenkatsomisesta, ylivalottamisesta, se on laskeutumista hiljaisuuteen, lähimmäisen huomioimista, tai en minä tiedä, mitä se on, oletan, en ole ortodoksi, vaikka ehkä voisinkin ja mietin mistä aineksista juhla lopulta tehdään. Mikä juhla, kun on nälkä ja sitten saa palan leipää, kun on jano, ja saa tilkan vettä, kun on uupunut ja saa nukkua, kun huomaa pienen kauneuden keskellä raskasta kaamosta, kuulee kauniin sanan, lohdullisen ja lämpimän. Tai lukee. Ja minä luen parnassoa, hei jaksan lukea jotain loppuun, ja saavun yön tyynylle, sammaleen alle, ja minun on niin hyvä olla, kuin kuusikon sammaleen yläpuolella.

 

(suosittelen murhemielille ja muillekin, uusin Parnasso, s 32 – 35 Jouni Tossavaisen essee Kirjaimet kivessä)