DSCN9461.jpg

 

Jo joutuu ilta (Det mörknar ute) - Sanat Zacharias Topelius noin 1897, suom. Aino Suonio, sävel Jean Sibelius

Jo joutuu ilta, ja tuuli käy yli tumman, synkeän salon.
Hämy majan verhovi matalan ja rikkaan uhkean talon.
Kun tuntea sais tuon pyhän, lohtua luovan valon!

Vaan tähdet lempeän hohteen luo syvyyksiin synkkiin asti.
Ja jouluvalkeat loistavat joka paikassa kirkkahasti.
Oi Luojamme, sä tule meille johtajaksi!

Nyt valkeus voittaa, ja synkkyyskin jo murtuu maisilla teillä.
Majassa halvimmassakin on sijansa enkeleillä.
Ja silloin on myös joulurauha parhain meillä.

 

Valokuvatorstain haasteena oli kuva Sibeliuksen Finlandia-hymnin alkunuotistosta.

Olkoon tämä kuva jatkoa Sibeliuksen tuotannosta. Jo joutuu ilta, tämän joulunalusajan ensimmäinen joululaulu, jonka kuulin, kun palasin töistä kotiin, jossa odotti pimeät, hiljaiset ja tyhjät huoneet ja juuri palautunut laatikko, jossa on Sisun tuhka. Jokainen menetys tekee kipeää myös siksi, että siinä on läsnä kaikki aiemmat menetykset. Elämä on luopumista, sitä lahjaa vaan ei aina haluaisi ottaa vastaan.

Yllä sanat, jotka koskettivat, jotka tuntui kuin ne olisi juuri siihen hetkeen kirjoitetut. Sibeliuskin oli potenut surumielisyyttä ja masennusta joulun aikaan. Oma mieli on asunut tummalla salolla, matalassa majassa, madellut ensimmäisen säkeistön tunnelmissa vailla minkäänlaista halua valmistautua joulun viettoon. Ehkä mieli vielä saavuttaa toisen ja kolmannen säkeen valon ja rauhan - ehkä se tilanne koittaa vasta seuraavana jouluna, kuka tietää.