Valkoinen ruusu maailman kärsiville

 

Tuhoisa junapalo on surmannut ainakin 66 ihmistä lähellä Intian pääkaupunkia Delhiä. Syyksi epäillään terroritekoa. Maa on lisännyt juna-asemien vartiointia (19.2.2007)<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Juna palaa, eivätkä ihmiset pääse ulos. Riipaiseva uutinen maailma kärsimyksestä, sen rujoista kasvoista,  saa kaivamaan esille junakirjan, Seppo Järvisen Pikajunan Mumbaihin. Sen runollisesta osuudesta haen lohtua enkä koskaan kyllästy kirjan  riveihin:

 

” Historiallinen aika on väärinkäsitys, on olemassa vain uniaika. Valon katoaminen auringon asettuessa levolle valtameren syliin ei ole lopullista, kuoleman pimeyttä, sillä rantaan lempeästi kohiseva meri yön taltttumattomassa hiljaisuudessa tuo uuden aamunkoiton. Meren valaistuessa ihminen katsoo maininkien kauneutta ja heräävän tuulen leikkiä. Silloin hän ymmärtää olemassaolon kipeän tarkoituksen, ehkä kokee häivähtävän onnenhetken: silloin ihmisellä on kaikki. Unimetsän ikipuusta omin käsin veistetty vene, toivon herneepalko, verkko, jonka hän heittää tyrskyihin pyydystääkseen hopeakylkisiä kaloja, joita hän kutsuu ystävikseen. Uniajassa ihminen ei paljoa tarvitse tullakseen onnelliseksi. On vain sanoinkuvaamaton valo. Elämän liike lepää musiikissa, runoilijan kirjoittamattomissa säkeissä. Laulaa. Ääneti.”  (s.237)

 

Kirja ottaa lukijan mukaan matkalle. Kirjasta loistaa suuri rakkaus Intiaa kohtaan. Mutta se on paljon enemmän kuin Intia-kirja, se on matka yhteen maailmaan ja samalla kaikkiin maailmoihin, matka ihmiseen, maailmakaikkeuteen. Jokaiselle lukijalle kirja tarjoaa oman Intiansa.

 

Se menee syvälle. Kun menee tarpeeksi syvälle tulee ihminen vastaan, tulee tähtitaivas, sen ääretön rikkaus ja köyhyys, sen valot ja varjot, pienuus ja suuruus, etäisyys ja läheisyys, siellä kuulee hiljaisuuden ja maailman kaikki äänet, atomien ja tähtien törmäilyt, oman ja muiden sielut. Kun menee syvälle tulee omatunto vastaan. Kaikki kysymykset oikeasta ja väärästä, köyhyydestä, ihmisarvosta, nälästä, kärsimyksestä, Jumalasta, oikeudenmukaisuudesta. Kun menee kyllin syvälle pääsee perille, tulee meri vastaan:

 

"Perillä kalastajakylän rauha. Meri kohisee hitaita unia. Ilma tuoksuu kalojen kertomuksilta. Hiekalla vanhan veneen varjossa nukkuvat iätön kalastajavanhus ja koira. Mereen laskeva aurinko rakentaa unohduksen siltaa. Aikaa ei ole, aika on avartunut iäisyydeksi." (s. 231)

 

Kun menee kyllin syvälle tulee kotimaa vastaan:

 

"Kotimaa on siellä mistä löytää ihmisen lämmön, se voi olla tässä ja nyt, tai kaukana monen meren takana ja silti muistin kuvissa kaiken aikaa läsnä.

    Kun lähdet Intiaan, lähde paljaaksi riisuttuna. Lähde avoimin mielin, niin löydät etsimäsi. (s.25)"

 

Otteet kirjasta Seppo Järvinen: Pikajuna Mumbaihin, Enostone 2006