DSCN6657.jpg

 

Joulupäivä alkoi hyvissä ajoin aamulla. Ennen aamuneljää tuli Sisu herättelemään. Kiva pakkasilma, lunta maassa, ei kun lenkille pikku mehuhörpyn jälkeen.  Kylmä pohjoistuuli oli vastassa. Huppu niskaan ja hyvin tarkeni. Kun kuutostien valot oli jätetty taakse, alkoi metsätaival, jossa ei ollut muuta kuin taivaalliset valot ja lumi, ei asutusta eikä valoja. Vaikka kuukin oli poissa, silti oli ihmeen valoisaa, ihan kuin olisi ollut joulu! Näki hyvin kävellä, erotti jopa metsäpolun paikan. Olisiko ollut teeriperhe kiepissä hangen alla polun vieressä, en nähnyt, mutta kuulin kun siivekkäät nousivat lentoon, niin että männyn taimikko rapisi. Pyysin niiltä mielessäni anteeksi aikaista herätystä ja häiriötä. Sisu ei niistä välittänyt ollenkaan vaan jatkoi polulla täyttä höyryä eteenpäin. Mahtoikohan joku lintuperheestä laittaa blogiin tai feispuukkiin tilannetiedotuksen tapahtuneesta? Että ihminen ja koira liikkeellä metsässä aamuyöstä, varokaa!

 

jouluoivotus%209.11.2014%2017-50-24.jpg

 

Hautausmaalla oli juhlavalot päällä. Niin paljon valoja pimeässä aamussa! Menin sytyttämään omat kynttilät liikuttuneena. Joku muukin on muistanut ja kaivannut läheisiään. Meitä on paljon. Seuraava liikutuksen hetki oli veljen haudalla: kynttilät paloivat ja paikalla oli myös työpaikalta tuotu sinivalkoinen kukkakimppu. Aina, joka joulu, jo neljäntenä jouluna. Muut kaksi hautaa olivat pimeinä, vaikka veljenpoika oli sielläkin käynyt edellisenä iltana sytyttämässä kynttilät. Nyt nämäkin saivat valaistuksen. Kirkossa saarnan ajaksi sammutettiin valot, vain aidot kynttilät kattokruunuissa loistivat valoa. Ihan kuin olisi ollut joulu! Joulusaarnassa mietittiin matkaa jouluun. Mistä löytyy joulumaa? Se löytyy lähempää, lyhyen matkan päästä mutta se matka voi olla yhtä vaivalloinen kuin silloin aikoinaan ja yhtä pitkä. Se löytyy sydämestä, kun antaa sille tilaa.

Ajattelin käydä tervehtimässä enon perhettä. Tarkoitus oli antaa vain pikku tervehdys ja häipyä. Mutta ei se niin vain onnistunut. Ensin piti juoda aamuteet ja siinä sivussa nauttia herkkuja. Ja sitten haastella ja muistella menneitä, heidän evakkomatkojaan, sukulaisia, lapsuuden jouluja, miettiä luettuja. Ja sitten syödä. Kello oli kaksi iltapäivällä kun ehdin takaisin kotiin. Minusta tuntui, että meille kaikille jäi hyvä mieli tapaamisesta. Ihan kuin olisi ollut joulu.

 

DSCN6783.jpg

 

Illalla vielä naapurikin kutsui teelle. Loppuilta kuunneltiin Sisun kanssa radiota, poltettiin kynttilöitä, luettiin ja levättiin. Enon vaimolta sain lainaksi kirjan, jota aloitin. Tuomas Mustikainen: Kielletty kansa – elämää palestiinalaisalueilla. Kirjan omistuskirjoitus on ehkä kaunein, mitä olen sattunut lukemaan: ”Veljelleni, jonka työ on sirpale maailman kauneutta sekä rakkaille vanhemmilleni ja isovanhemmilleni.”  Voiko sitä enää kauniimmin sanoa?

 

 

DSCN6799.jpg

 

Joulukuusi nökötti tyytyväisenä pihalla. Sillä ehti olla joulun tienoilla monenlaisia pukuja yllä. Uudenvuodenaattona kun ilma lämpeni, se sai katolta putoavat lumet niskaansa. Jouduin siirtämään sen uuteen paikkaan, syreenipensaan alle. Mutta mitä ihmettä hangella oli, jotain punaista?

 

 

DSCN6855.jpg

 

Missä ihmeessä ovat joulukuusen omenakoristeet?

Sisulaisen Sisu, senkin vintiö! On mennyt syömään ne! Vain repaleet jäivät hangelle. Taisi olla pienoinen pettymys, kun eivät olleetkaan makeita. Kävi kuten meille lapsena, kun veljen kanssa kähvelsimme kuusesta karkkikoristeet. Purimme kauniin karamellin, eikä siellä ollut kuin sahanpurua sisällä.

Vuodenvaihde on nyt takana. Sisu oli aluksi levoton ja ihmeissään, kun raketit alkoivat paukkua. raotin vähän verhoa ja näytin ikkunasta rakettisadetta. Sitten verho kiinni. Vähitellen koira rauhouttui ja kävimme nukkumaan hyvissä ajoin.

Onnekasta vuotta 2015, tuokoon se mukanaan ainakin sirpaleen kauneutta ja hitusen lämpöä!