Kananmunan uusi olomuoto: taiteelliset letut. Taide näyttää jotakin uutta toisenlaisesta näkökulmasta. Kuvassa syötävän hyvää taidetta, arkielämän taideteoksia, vaikken olisi millään raaskinut syödä noita, kummipojan sunnuntaiaamun ylläreitä. Mutta vatsan halu voitti silmän halun. Kun tuon letun nosti lampun valon eteen, pääsi maailmaa katsomaan taas uudesta näkökulmasta. Surupitsin läpi loisti valo.
 
Anna-Leena Härkönen kirjoittaa kirjassaan Loppuunkäsitelty, kuinka aina uudelleen tulee puukosta. Niin nämäkin letut herättivät muistoja, joissa mukana oli myös puukonisku. Viimeinen, mitä yhdessä teimme, oli lettujen paisto. Nyt ei enää ikinä paisteta yhdessä lettuja, ei enää koskaan yhteisiä sunnuntaiaamuja veljen kanssa, ei lauantain saunailtoja. Ei koskaan, se on se puukonisku, sitä on niin vaikea käsittää.
 
Onneksi letunpaistotaito on siirtynyt isinkiltä pojalle. Kahdestaan voidaan jatkaa sitä, mitä teimme ennen kolmisin. Letun tuoksu voi lievittää ikävää tai synnyttää sitä. Onneksi voi letun nostaa valoon ja katsoa maailmaa sen läpi.
 
Ja letusta voi tehdä myös oman kuvan, tai toisen. Tässä kummipojan näkemys minusta. Uusi omakuva:

 

Valokuvatorstain haastesana: Uusi