tammikuun%20pakkanen.jpg

 

Neljäs ensimmäistä on keskiviikko. Mitä silloin tapahtui. Tavallinen keskiviikko, herätys joskus ennen neljää, takkaan tuli, koiran kanssa lenkille, kylmää, tuuli puhaltaa vaatteiden läpi, pimeää mutta otsalampun valossa on hyvä. Ketään ei näy missään, vain valo ja varjoja ja niiden takana pimeys. Kävelen töihin, kun autosta kytkin sökönä, teen kai jotain töissä, en enää muista mitä, syön kai jotain, tulen kotiin, viima menee luuytimiin, lähdetään koiran kanssa lenkille, on pimeää, tekisi mieli palata takaisin mutta otsalampun valossa on hyvä kävellä metsässä, sukeltaa puiden syliin, varjojen hoivattavaksi, hiljaisuuden tuudittavaksi. Ketään ei näy missään. Tulee lämmin, tuulen kylmyys ei yllä metsän sisään.

Yli kymmenen kilometriä ihmisten  yksinäisyyttä sinäkin päivänä ja monta tuntia siihen päälle radion kanssa vietettyä elämää. Neljäs maaliskuuta on keskiviikko ja loppiainen lähestyy, joulu melkein ohi, joulu, josta ei jäänyt mitään ihmeellistä muistiin, joulu joka kiiruhti liian nopeasti ohi seuraaviin päiviin.

Ja puolikuukautta myöhemmin huomaan, että neljäs tammikuuta ei ollutkaan tavallinen keskiviikko, oli syntymäpäivä: blogi täytti kymmenen vuotta. Ensimmäisessä kuvitteellisessa kirjoituksessa auto ajaa väkijoukkoon ja ihmisiä kuolee. Eikä mikään ole muuttunut kymmenen vuoden aikana. Edelleen autot ajavat väkijoukkoon ja ihmisiä kuolee. Ja se on totta. Yhä edelleen se on totta, vaikka yhtään niin totta sen ei soisi olevan.