Laulan sulle. Laulan sulle hiljaista valoa. Laulan. Minä istun neiti kesäheinän vieressä, on marraskuu, syön eväitä. Ei tarvitse muuta kuin istua ja ottaa vastaa. Se laulu. Se valo. Kaivan kameran pitkästä aikaa esiin. Etsin elämän valoisampaa puolta. Se löytyy heinän helpeistä, se kumartaa valolle ja marraskuulle, se löytyy metsän kätköistä ja metsätien vierestä. Kuuntelen. Ne laulavat, ne laulavat hiljaista laulua valosta. Hetken katson elämän valoisampaa puolta suoraan silmiin: