552897.jpg   

Kevätesikko kukassa, särkynytsydän ja tuomi nupuilla. Mustikka kukkii (maljakossa), järvellä huutaa kuikka, näsiä on jo kuihtumassa. Eikä ole vielä vappukaan. Koivikko vihertää, lehtikuusi työntää pehmeää viheriää. Puiden lomasta kurkistaa hirven vasa.

 

Aamulla sataa lunta, kevät saapuu jarrusukat jalassa. Huomenna on vappu. Lapsena menimme metsäretkelle läheiselle kalliolle. Lunta meni saapasvarresta sisään, oli hankala kävellä, kun se oli kovaa, terävää ja kirvelevän kylmää. Hanki  kantoi eikä kuitenkaan kantanut. Simaa ja munkkeja, retken kohokohta. Istuimme kalliolle, otimme eväät esille. Mikä pettymys! Joku oli ottanut siman sijasta kotikaljaa, ja se oli lapsen mielestä juomakelvotonta.

 

Vappu on työn juhla. Tänä vuonna polttopuut odottavat, joinakin vuosina raivaussaha, halkomakirves, pottipuki, moottorisaha.

 

On juhlaa saada tehdä jotain fyysistä, työntää jalkansa saappaisiin, liikkua, hikoilla, nähdä työnsä tulokset, väsyä, istahtaa huilaamaan kuuntelemaan lintuja, itseä, hiljaisuutta, hengittää raitista ilmaa.  Kokea olevansa tomun hiukkasen verran osa jotain suurempaa, syvempää, liittyä mukaan sukopolvien ketjuun, jotka ovat aikanaan maan raivanneet, viljelleet, rakentaneet ja poistuneet. Se on minun tapani viettää juhlaa. Saatan metsässä kohdata hapertuneen kuulosuojaimen roikkumassa kuusen alaoksalla. Jotain läikähtää: Isä, tämänkin kuusen juurella hän on käynyt. Niin monta muistoa.

 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

    552889.jpg