20180623_095357_resized.jpg


Lasinsirun juhannus on terävä, se lojuu kyllästyneenä purupolulla, jota pitkin koiran kanssa teemme aamulenkin. Olemme kulkeneet niiden ohi, yli, viereltä monia kertoja emmekä ole huomanneet. Ehkä katselen johonkin muualle. Nyt sitten kolmena aamuna olen huomannut näitä useita kappaleita ja kerännyt talteen, etteivä ne satuttaisi koirien herkkiä tassuja. Sillä monet muutkin koirat kulkevat samaa reittiä. Mutta vaikka kuinka luulen, että nyt ne kaikki on kerätty talteen niin taas seuraavana aamuna huomaan lisää.

Ja kun jotain alkaa löytää, niin sitten ruokatauollakin aivan toisessa paikkaa löysin lasinsiruja. Ja paljon suurempiakin jätteitä tuli sinä päivänä metsässä vastaan. Surullista!

Jään miettimään näiden tarinaa. Kuinka ne ovat päätyneet polulle. Olivatko ne purun seassa. Ja millaisia ne ovat olleet silloin, kun ne olivat ehjiä. Ehkä silläkin lasilla on ollut joku tehtävä tässä maailmassa ennen kuin se päätyi siruksi.

Entä me ihmiset. Olemmeko mekin samanlaisia, siruja jostakin suuremmasta.