"Painavinta mitä tiedän on salaisuus joka jäi kertomatta..." Joona Kivirinnan runosta 'Paluu' Kymmenen vuoden päästä annamme lapsille nimet (Tammi 2008, s. 54). (http://inspis.vuodatus.net/blog/1553632)

 

 

 

1936839.jpg

 

 

 

Jos teidän valonne on pimeyttä, kuinka kauhea on pimeys. Mutta jos se on valoa, millainen on pimeys.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Raskaan syksyviikon painavaa salaisuutta lieventää tämä kukkien kevyt painavuus. Aivan kuin ne tietäisivät salaisuuden: Rakasta. Se on helppoa, kun kaikki on hyvää, kaunista, valoisaa, tervettä, kevyttä. Mutta rakastaa silloinkin, kun pimeys ja hallayöt uhkaavat, se kysyy rohkeutta. Käännä toinenkin  poskesi, silloin kun joku lyö, katkaise pahan valta, laita hyvyys kiertoon. Ei kostolla, vihalla, syyttelyllä, ei lakia tiukentamalla, ei väkisin pahuutta kitketä, sillä sillä on sitkeät juuret ja voimakas vesomiskyky. Rakkautta, ihmiset, rakkautta, välittämistä, huolenpitoa, ymmärtämystä, niin, ettei kukaan jää yksin. Se on salaisuus, joka jäi kertomatta.

 

 

 

1936846.jpg

 

 

 

Tai kyllä se kerrottiin muttei sitä salaisuutta kukaan kuullut eikä nähnyt tai ymmärtänyt.

 

Syyskuun 25:nä kanerva kukkii jäkälikössä, lemmikki ruohikossa, heinäsirkka sirittää ja aurinko paistaa. Kesä tuli viimein, lieventämään surua ja ahdistusta, lohduksi kaikille järkyttyneille. Nämä kanervan kukat, toivon kukat, lohdutuksen ja rauhan kukat, ojennan ne kaikille sureville, järkyttyneille, ahdistuneille, kaipaaville, kiusatuille, murheellisille, alastomille, yksinäisille. Niissä on painava salaisuus, niin kevyt.