Valokuvatorstain teema: Kärsimys
 
 
 
Tänään on Juudaksen syntymäpäivä. Kuten tunnettua Juudaksella on oleellinen osuus kärsimysviikon piinallisiin tapahtumiin. Olen usein miettinyt Juudaksen roolia. Miksi tapahtui niin kuin tapahtui? Olisiko voinut tapahtua toisin kuin oli kirjoihin aiemmin kirjoitettu, oliko Juudaksella valinnan vapautta? Jos hän oli osana toteuttamassa suurta jumalallista suunnitelmaa, eikö hän ole yksi pahiten torjuttu, syljeksitty ja halveksittu pahantekijä,  joita me kaikki tavalla tai toisella olemme, silloinkin kun teemme tai haluaisimme tehdä  hyvää.
 
Hyvän ja pahan olemus ei olekaan niin mustavalkoinen kuin haluaisimme kuvitella, se ei ole niin helposti ratkaistavissa kuin toivoisimme. Voiko Juudaksessa nähdä konnan sijasta myös sankarin, joka teki sen mitä pitikin tehdä, jotta Valo tulisi maailmaan. Juudas, jonka teko on helppo tuomita mutta joka loppujen lopuksi on saman armon alainen kuin ryöväri ristillä ja joka ryövärin tavoin osoitti meille, että pelastus voi ulottua alhaisista alhaisimpaan? Onko meissä tämän päivän ihmisessä paljoakaan eroa Juudakseen? Raha saa meidätkin tekemään kaikenlaista sellaista tietoisesti ja tiedostamatta, joka on periaatteitamme, omaatuntoamme ja arvojamme vastaista, raha, maine ja kunnia saa meidätkin kavaltamaan ainakin itsemme. Kun katsomme Juudasta, haluammeko nähdä tätä puolta itsessämme?
 
Kerrotaan myös, että paholainen suistettiin taivaasta maan päälle huhtikuun ensimmäisenä. Hm, siis…Juudas olikin tuo taivaasta alas syösty paholainen???
 
 Kärsimyksessä hyvä ja paha taistelevat, ne taistelevat maailmassa, ja ne taistelevat meissä, pinnalla ja pinnan alla, ihmisten kesken, kansojen kesken, mielipiteiden ja uskontojen välillä. Tuossa taistelussa hyvä joutuu usein  pahan vangiksi, viaton häpäistään, totuus potkitaan raaasti kuoliaaksi. Kuolema on kärsimyksen huipentuma. Mutta se ei ole loppu.
 
Kuvassa tuulen irti repäisemä koivun oksa. Koditon, alaston, yksin, eksynyt, vangittu, väsynyt, nälkäinen, janoissaan… Kun tarkemmin katsoo oksan pinnalla kasvavaa jäkälää, löytää siitä ihmishahmoja, näkee pääsiäisajan tapahtumat, näkee kärsimyksen, joka yhä kukoistaa eri puolilla maailmaa. Ja kun tarkkaan katsoo löytää siitä myös itsensä, kieltämässä, epäilemässä, hylkäämässä, kavaltamassa, tarttumassa miekkaan, lyömässä, etuilemassa, tuomitsemassa, hylkäämässä.
 
Juuri siksi on myös Valo, että näkisimme ja ymmärtäisimme. Valo, että meillä olisi hitunen toivoa kaiken kärsimyksen keskellä.