513101.jpg

Se oli läpilaho ja ontto<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

silti se kukoisti

 

Tuuli riuhtoi osia irti,

repeymä sahattiin kappaleiksi

heitettiin pimeään katokseen

sementtilattialle

kylmään ja kuivaan

 

Vuoden päästä

repeytynyt oksankappale edelleen versoi

 

 

513105.jpg

Hopeapaju, kukaan ei muista, kuinka vanha, suvun vanhímmat sanovat, että aina ne siinä ovat kasvaneet. Tuuli repii, sade piiskaa, tintit hakkaa melkein puun puhki. Ja silti se kasvaa, joka kevät kukkii, joka kesä täynnä elämää niin että puu surisee. Eikä sekään riitä. Jopa pätkitty tuulen repimä oksa seuraavana vuonna työntää uutta versoa.

Runo omistettu kaikille kolhituille, repeytyneille, pimeyteen ja yksinäisyyteen joutuneille, tyrmään syyttä teljetyille. Aina on toivoa.

Runotorstain haaste: Kasvu