Poju2-normal.jpg


Olen edistynyt tässä asiassa, kun pystyin jo katselemaan kuvia ja tekemään tämän muistokuvan ja -kirjoituksen.

Poju oli kovan onnen poju. Ensin se meni nuorelleparille, joille tuli ero. Sen jälkeen Pojun isännät vaihtuivat sinkkuemännän kotona tiuhaan tahtiin. Lopulta se päätyi MS-tautia sairastavalle ihmiselle, joka ei pystynyt sitä lenkittämään. Velimies sattui tulemaan paikalle, löysi koiran pihan periltä lyhyeen hihnaa kiinnitettynä. Pojulla oli jo ase ohimolla, kun veli lupasi ottaa sen. Kotona veljen koira oli niin mustasukkainen, että Poju-parka sai usein tuntea kipeät koiranhampaiden iskut, kaulassa, tassuissa, niskassa,  milloin missäkin. Ja mitä teki Poju: heilutti häntää ja meni nuolemaan toisen vihamielisen koiran hampaat. Yritti liennyttää hyvällä.

Minun tuli niin sääli Pojua, että suostuin ottamaan sen, vaikka aluksi olin kieltäytynyt. Ajatus oli, että kun veli jää eläkkeelle, Poju palaisi veljen luo. Sitä päivää ei koskaan tullut, kun veli kuoli. Laiminlyöty koira se oli, kertoi veli, ja sitten iso kyynel vieri veljen poskea pitkin. Millä tavalla laiminlyöty, kysyin. Veli ei sitä pystynyt kertomaan - tai ei halunnut järkyttää minua. Ajattelin, että kysyn myöhemmin uudelleen, paremmalla hetkellä. Sitä hetkeä ei koskaan tullut.

Niin me sitten eleltiin yhdessä Pojun kanssa nelisen vuotta. Luopumista ja surua oli siis Pojun elämässä ollut, kuten minullakin, joten ymmärsimme hyvin toisiamme. Ja silti: Poju oli aina hyvällä tuulella, häntä heilui, energiaa riitti, minusta tuntui, että Pojulla oli aivan liian pientä kokoa oleva turkki, jotta kaikki sen ilo olisi sinne mahtunut. Niinpä se jakoi sitä kaikille, vastaantulijoille, tutuille ja tuntemattomille, niin lapsille kuin aikuisillekin, niin toisille koirille kuin veljen kissallekin, joka ratsasti Pojun selässä ja joka antoi Pojun nuolla jopa korvansa. Se nosti minut surun suosta, aamuisin nousi käpälillään sängyn reunaa vasten, häntä vispasi edestakaisn pitkin lattiaa. Niin se herätteli minut uuteen aamuun ja lenkille. Niin hyväluonteinen koira, niin sosiaalinen ja valmis luottamaan kaikkiin, kaikkeen, valmis uskomaan hyvään. Se oli uskomatonta tuollaisten kohtaloiden jälkeen.

Toki oli sillä temppunsakin. Taitava se oli pihistämään ruokaa, osasi kurkotella yläkomerostakin herkut ja osasi nostella hellalta puuro- ja keittokattilat ja latkia kattilan sisällöt suihinsa. Olikohan se joutunut huolehtimaan itse ruokailustaan jossain vaiheessa? Olisi pitänyt olla kovempi tässä asiassa, mutta minua aina vain nauratti nuo tempaukset, enkä pystynyt vakuuttavasti sitä torumaan. 

Toinen missä se myös oli taitava, oli karkaaminen. Ymmärrän hyvin, että niin sosiaalinen luonne pitkästyi yksin kotona. Se halusi löytää kavereita. Ei siinä mitkään aidat, tai edes oven lukotkaan aina pidätelleet. Joskus hain sen kirpputorilta (oliko Poju ajatellut laittaa itsensä myyntiin? millähän hinnalla?), joskus eläinlääkäriltä, joskus löytökoirahoitolasta, joskus se käveli keskustassa vastaan uuden ystävänsä Typyn ja sen emännän kanssa rinta rottingilla, joskus taas joku soitti, että täällä olisi tällainen musta koira.... Vaikka nämä temput aiheuttivat huolta, niin jälkeenpäin ne naurattivat ja huvittivat, kun Poju aina jotenkin palasi onnellisesti takaisin kotiin.

Aluksi tuntui, etten jaksa sen kanssa, kun sillä oli niin paljon energiaa, ja tuntui, ettei mitkään lenkit riittäneet. Pian naapureiden lapset löysivät Pojun ja meillä oli tupa ja piha täynnä lapsia, iloa, leikkiä, huutoa - kaikkea elämää. Poju opetti minut myös klassisen musiikin kuuntelijaksi. Huomasin, että musiikki rauhoitti sitä ja niinpä meillä lähes aina oli radio auki, ylen ykkönen. Molemmat vaivuimme helposti unten maille, kun sitä kuuntelimme. Loppuaikoina vain seinät tärisivät, kun Poju kuorsasi. Katsoin, kun se nukkui, minulle tuli onnellinen olo siitä, tuntui niin kodikkaalta, kun oli ääntä talossa. Tiesin myös, että kivut eivät silloin häirinneet, kun se pystyi nukkumaan. 

Kiitos Poju kaikesta, mitä opetit elämästä. Viisaampaa opettajaa en olisi voinut saada. Toivottavasti siellä koirien taivaassa on kevyet tantereet telmiä, pehmeät lenkkipolut, joilla kirmailla ja paljon lampia, joissa voi uida.