1591400.jpg

 

Viikko sitten hanhet tekivät muuttoa jossain korkeuksissa. Joko nyt? Kuinka nopeasti aika onkaan kulunut, kuinka hitaasti. Kuin olisi tuhat vuotta siitä kun ne lähtivät, kuin yksi päivä, kun ne jättivät routaisen maan ja kohosivat siivilleen, kaarsivat avonaisen haudan yläpuolelta kohti auringonlaskua. Kolme lintua. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kuinka erilainen maailma on nyt kun linnut saapuvat ja kevät tulee, kun vertaa siihen hetkeen, kun nuo linnut lähtivät. Niin erilainen kevät monella edessä.

 

Istuin vanhan tervahaudan penkereellä, lähetin työkaverille kiihtyneenä tekstiviestin omista pienistä murheista. Hän vastasi, että vastaa myöhemmin, että he ovat saattamassa puolison isää viimeiselle matkalle. Viesti hiljensi. Niin vähän sanoja siinä, niin pieniä omat murheet sinä hetkenä.  

 

Viestin jälkeen päässä alkoi soimaan Muuttolintusen tie. Laulusta muistan aina isän, hänen taipaleensa oli kuin muuttolintusen tie, heidän heimonsa matka, heidän,  jotka kotoaan aikanaan joutuivat lähtemään kohti tuntematonta. Hanhet tekivät matkaa yläilmoissa, me teemme matkaa täällä alailmoissa omat pienet murheet ja ilot seuranamme.

 

Mikä tuossa laulussa on puhuttelevinta? Jokainen sana. Ja ennen kaikkea pyyntö, että joku jäisi turvaksi rakkaiden luo, kun itse lähtee heidän luotaan pois. 

 

Juuri tälläkin hetkellä monta muuttolintusta on lähdössä. Ja monessa kodissa valmistaudutaan tuolle raskaalle taipaleelle. Heidän mukanaan palaan omiin tilanteisiin, menneisiin päiviin.