lauantai, 29. syyskuu 2018

Hyvä Sohvi!

20180917_103236.jpg


Kännykkä putosi metsään eilen. Sanoin Sohville: Etsi puhelin. Koira kulki edeltä, ei näyttänyt yhtään, että se olisi etsinyt. Aajattelin, ettei se ymmärrä, mitä pitää tehdä.

Ollaan kyllä harjoiteltu jälkeä, jossa etsitään myös esineitä mutta mutta...tilanne on siinä vähän toinen, kun se tietää, että nyt mennään jälkeä pitkin ja etsitään samalla pudonneita esineitä. Silloin on valjaat ja liina. Nyt ei ollut. Sohvi kulki vapaana.

Yhden kaatuneen rungon luona se jäi odottamaan kuten kuvassa. Sanoin, että jatketaan matkaa, älä nyt hupsuttele, ei tässä mitään ole.

Ja kun katsoin tarkemmin varvikkoon: siinä lojui musta kännykkä. Se oli siinä!

Kyllä Sohvi kuuli kunniansa. Tuhat kiitosta ja ylistystä satel taivaaseen asti. Miten iloinen se oli. Ja minäkin. Yhdessä pomppompittiin ja tanssittiin ympyrää ja minä nauroin ja aurinko paistoi ja kehuin Sohvia.

Se oli uskomatonta. Ehdin sittenkin ajoissa kirjoituspiiriin eikä ilta mennyt metsässä kännykkää etsiessä.

perjantai, 28. syyskuu 2018

Kesää kaivatessa

 

 

Joka  vuosihan se oli sitä samaa pientä kutinaa varpaidenpäissä ja sorminivelissä ja otsalohkolla. Tiedättehän tuon? Että joko nyt, jospa nyt tänä vuonna, entäs jos tänä kesänä. Että tapahtuisi jotain mullistavaa, jotain kivaa, tulisi ihan oikea kesä, sellainen jotakin kivaa ja pientä ja jopa että tapahtuisi suuri mullistus ja haluaisi viettää vähän aikaa rannalla, vaikka edes yhden yön tai jopa viikonlopun tai jos sitten rohkaistuisi ja olisi peräti kokonaisen viikon koiran kanssa.

No, ei tämä kevään korva tehnyt poikkeusta. Mieli halaji siinä polttopuita pilkkoessa haaveilemaan kaikenlaista kesästä. Kesällähän pitäisi olla lämmintä, vapaata, ei huolia, ihmisiä ympärillä, pikku matkoja ja vähän kulttuuria, sellaista kevyttä, kivaa ja kaunista, sellaista ihan oikeaa elämää, joka kuitenkin sopivassa määrin uppoaisi sieluun asti ei kipeästi pistäen tai polttaen vaan sillälailla lempeästi silitellen. Kuten joku hyvä taide-esitys, tai luontokokemus, tai hyvä koskettava musiikkikappale tai syvällinen keskustelu.

Niin missään vaiheessa ei haaveissa ollut tukalaa hellettä ((välillä lämmintä yli 30 astetta ja metsässä kävelyä lähes 20 km ja paarmoja lisämausteena), väsymystä (miten monena työpäivän iltana meinasin nukahtaa rattiin metsästä palatessa), vaarallisia tialnteita,  auton hajoamista(2,5 kk auto-ongelmia), unettomia tunteja miettiessa millä seuraavalla viikolla pääsisi töihin, ei päälle hyökkääviä ampiaisjoukkoja (tallasin viiteen ampiaispesään, pahimmassa sain ainakin 12 pistosta), ei taistelua itsensä kanssa siitä, olisiko pitänyt mennä pelastamaan hukkuva koira vai ei, sitä taistelua kävin koko kesän), eikä varsinkaan sen tosiasian tunnustamista, että ei pysty omia mittoja täyttämään missään suhteessa, ei ollut haaveissa häpeän kohtaamista tai epätoivoa, kun kaikki hajoaa, eikä osaa, ei pysty, ei jaksa, ei tiedä, miten asiat korjata.

Ei haavekesään kuulu niitä kipeitä kysymyksiä, mistä tässä elämässä oikein olikaan kysymys, ja mistä kuolemassa ja mistä ihmisyydessä. Ei kysymystä siitä, miltä tuntuisi jos olisi valinnut toisin silloin kun jäät teki lähtöä, jos ei olisi jäänyt rannalle töllistelemään vaan syöksynyt sinne sekaan. Ehkä sitten ei olisi tullut ollenkaan enää kesää, kaikki elämän kesät olisikin jo ollut elettynä. Kuka tietää, kuka sanoo, miten olisi käynyt, olisiko tullut ensin järven painoinen vesi päälle ja sitten mullan painoinen maa.  Ajatella että jos ei enää ikinä olisi päässyt uimaan, eikä heräämään lintujen lauluun, eikä kohtamaan enää ketään.  Olinko koskaan ollut lähempänä omaa kuolemaa?

Vaikka elämä välillä tuntuu riipivän ja raastavan ja mieli painuvan väsymyksen syövereihin ja yksinäisyys musertavalta, niin sittenkin, mikä ihmeen yksinäisyys. Eikö ihminen olekin vasta silloin yksin lopullisesti, kun viimeinen hengenveto on menossa. Entä jos Ikinä ei  enää kävelisi järven rantaan vapaapäivän aamuna, eikä kävisi illalla nukkumaan, ei tulisi enää koskaan Kursiiviin tai avaisi työpaikan ovea. Miten ihmeellistä on elämä että niin voi vielä tehdä. Kun sitä alkaa miettiä, ei sitä käsitä, kuolemaa ei ymmärrä eikä sitä tajua, kuinka lähellä se oli, vain pieni toisenlainen valinta….. Ei käsitä, että kesä on, eikä muuta tarvita kuin se että se on.

 

(Kursiivin syyskuun kotitehtävä: Kesä)

 

 

keskiviikko, 19. syyskuu 2018

Juhlaruno

20180919_095317.jpg

 

Metsäkurjenpolvi kukki laavun reunalla. Normaali kukinta-aikahan tällä on heinäkuussa. Tämä oli juhlavaa. Muuten koko päivänä emme Sohvin kanssa tavanneet kuin yhden sienestäjän. Mutta upeissa maisemissa vaihdoimme seuraavalle vuosikymmenelle. Ei olisi voinut olla kauniimpaa aamua kuin syysruskan värittämät maisemat ja pakkasaamun nostattama utu, joka leijaili laaksojen ja kumpareiden yläpuolella. Päivällä rimputteli hiukan vettäkin mutta varsinainen vesisade alkoi vasta kun palailimme patikkaretkeltä majapaikkaan. Tämän parempaa juhlapäivää ei olisi voinut toivoa.

sunnuntai, 2. syyskuu 2018

Kesämaisemassa

20180902_152607.jpg

 

Yhtenä päivänä pilvet ovat yllättäen  valkoisia

yhtenä päivänä  taivas sininen

ja vesi niin kirkas, niin kirkas

 

yhtenä päivänä keveää on järven vesikin

 

yhtenä päivänä on kesä

ja minä

yhtenä päivänä olen

 

 

sunnuntai, 26. elokuu 2018

Hellekesä

20180826_055713.jpg

 

Hellekesä on takana. Tukalaa oli. lämpötila oli parhaimmilaan päälle kolmenkymmenen eikä yölläkään ollut helpotusta. Joskus jaksoimme vapaapäivän aamuna kävellä järvelle saakka koiran kanssa. Mikä ihana riemu, kun pääsi uimaan. Auto hajosi ja 2,5 kuukautta meni odotelessa, että saisi uuden auton. Onneksi on olemassa vielä avuliaita ihmisiä, että pääsin töihin. Mutta koiraa ei voinut kaikissa laina-autoissa kuljettaa, joten kesä oli hankala. Kun päivät hikoili metsässä, olin välillä niin uuvuksissa, että meinasin nukahtaa monta kertaa töistä tullessa auton rattiin. Parhaimpina päivinä kävelyä tuli lähes kaksikymmentä kilometriä. Yhtenä hellepäivänä lähdimme Sohvin kanssa etsimään helpotusta järveltä. Mutta ikivanhassa laina-autossa ei tuuletus toiminut ja pelkäsin jo että Sohvi saa lämpöhalvauksen. Jouduin soittamaan apua kesken matkan. Näin hieno näkymä odotti meitä Sohvin kanssa aamulenkillä.