lauantai, 23. kesäkuu 2018

Mustikan juhannus

20180623_094650_resized.jpg


Sinertyvää. Siinä mustikan juhannus.

Ei ihan vielä! Mutta kypsymässä ovat, mustikat. Kuivalla kankaalla ihmetys valtasi silmäni, kun kaikesta kuivuudesta ja helteistä huolimatta, ne ovat jaksaneet kasvaa marjoiksi asti. Tosin pieniä ovat ja jotkut kuivuneet veden puutteeseen.  Ja vaikka välillä oli kylmiä aamuja ja pakkasöitä, ne ovat selvinneet. Kukinta sattui oikeaan rakoseen. Nyt tarvittaisiin vettä.

Suolla olen nähnyt suppuja. Ja jo aunneitakin suppuja. Lakkojakin siis on tulossa.

Niin on suvi suloinen tänäkin vuonna. Ja kauniisti joka paikkaa ovat koristaneet kukkaset.


lauantai, 23. kesäkuu 2018

Sohvin juhannus

20180623_095146_resized.jpg

Sohvinjuhannus.jpg

 

Juhannusaattoaamuna oli vielä lämmintä. Kävelimme Sohvin kanssa järvelle asti ja aloitin taas pitää uimakoulua koiralle.

Eihän nämä meidän koirat mitään uimamaistereita ole, totesi kasvattaja kun kysyin. Mutta sitkeällä työllä ja lujilla hermoilla saattaaisi ehkä oppiakin uimaan.

No Sohvia olen leikittänyt rannalla. Heitelleyt keppiä veteen. Keppileikki on kivaa Sohvin mielestä ja sen avulla se on suostunut menemään yhä pidemmälle rannasta. Mutta sitten jos jalat ei yllä pohjaan, sitten tulee stoppi ja keppi saa jäädä veteen.

Kerran laitoin pelastusliivit päälle ja kannoin koiran syvemmälle ja varovasti laskin veteen. Se ui. Ja toisen kerran sama juttu. Taaskin ui. Mutta kyllä sitä jännitti, kuulin kun sydän pamppaili sen rinnassa. Annoin parasta herkkua palkinnoksi. Silti kun seuraavan kerran otin pelastusliivit käteen se pötki pakoon. Olin edennyt aivan liian nopeasti.

Mutta nyt se uskalsi jo noin kauas. Upeaa Sohvi, hienoa Sohvi, kyllä me vielä opimme! Vai opimmeko?

 

 

20180623_061725_resized.jpg

 

Juhannusaamun aamulenkillä Sohvi sai vainun. Ja sitten mentiin. Ensiksi ilmavainulla ja sitten jälkiä seuraten. Se edellä ja minä hihnan perässä, mentiin ihan uusiin maisemiin. Jotain siellä oli liikkunut mutta mitään ei löydetty. Olisiko ollut hirviä. Tai jäniksiä. Varsinkin jänisten perään Sohvilla on kova hinku. Ja minä kun luulin, että lammaskoiraa kiinnostaa vain lampaiden paimennus, jos sekään. Sohvia kiinnostaa kaikki. 6758 askelta tuli lenkille pituudeksi, 4,78 km ja 208 kcal siinä kului. Samalla tuli tarkistettua mustikkatilanne: alkavat kypsyä, ensimmäiset ovat jo sinisiä, pieniä ovat ja varvussa paljon myös raakoja marjoja.

 

lauantai, 23. kesäkuu 2018

Lasinsirujen juhannus

20180623_095357_resized.jpg


Lasinsirun juhannus on terävä, se lojuu kyllästyneenä purupolulla, jota pitkin koiran kanssa teemme aamulenkin. Olemme kulkeneet niiden ohi, yli, viereltä monia kertoja emmekä ole huomanneet. Ehkä katselen johonkin muualle. Nyt sitten kolmena aamuna olen huomannut näitä useita kappaleita ja kerännyt talteen, etteivä ne satuttaisi koirien herkkiä tassuja. Sillä monet muutkin koirat kulkevat samaa reittiä. Mutta vaikka kuinka luulen, että nyt ne kaikki on kerätty talteen niin taas seuraavana aamuna huomaan lisää.

Ja kun jotain alkaa löytää, niin sitten ruokatauollakin aivan toisessa paikkaa löysin lasinsiruja. Ja paljon suurempiakin jätteitä tuli sinä päivänä metsässä vastaan. Surullista!

Jään miettimään näiden tarinaa. Kuinka ne ovat päätyneet polulle. Olivatko ne purun seassa. Ja millaisia ne ovat olleet silloin, kun ne olivat ehjiä. Ehkä silläkin lasilla on ollut joku tehtävä tässä maailmassa ennen kuin se päätyi siruksi.

Entä me ihmiset. Olemmeko mekin samanlaisia, siruja jostakin suuremmasta.

lauantai, 23. kesäkuu 2018

Kotipihlajan juhannus

20180623_094951_resized.jpg

 

Kuiva kevät saa pihlajan lehdet kellastumaan. Juhannuksena tuli onneksi viimein vettä helpottamaan puun janoa. Mutta tuliko liian myöhään. Juhannusaaton kova tuuli riipoi lehtiä alas puusta. Kovat ovat olleet koettelemukset pihlajalla tänä kesänä. Mutta silti se on antanut suojaa, tuonut arkeen pyhän ja juhlan tuntua, pieniä lepohetkiä työn ja touhun uuvuttamalle. Oi ihana pihlaja! Niin uskolliset ovat sinun lehväs.

Välillä kierrän sen ympäri, sihtailen joka puolelta. Pitäisikö sen oksistoa harventaa. Varjostaako se jo liikaa pihaa? Päätän, että tuon oksan ja tuon otan pois. Enkä kuitenkaan raaski.

Jään vain ihailemaan sen sitkeyttä. Sen kauneutta. Jään kuuntelemään lehtien kuisketta, ja tirkistelemään Suomen sinitaivasta sen lehvästön läpi. Ja juuri silloin tuntuu kuin taivas laskeutuisi maan päälle, ja sen sini hellisi mieltä ja sielua, suuri rauha saapuisi pihapiirin vieraaksi. Oi ihana pihlaja!

 

sunnuntai, 13. toukokuu 2018

Satua!

20180515_152721_resized_1%20%28002%29.jp

 

Satua! Pyysi työkaverini. Siinä sujuvasti menikin yksi viikonloppu, kun sitä väsäsin. Ei ihan helppo juttu mutta kun luin Erkki. K. Kalelan satukirjan niin jotenkin se aukaisi satusuonen ja sain kuin sainkin sadun tehtyä. Ja luin myös Suomen lasten kalevalaa. Molempiin kirjoihin ihastuin ikihyviksi.Ja jotta elämä ei menisi ihan kulttuurityhjiössä, niin sitten perehdyin myös Aino Kallakseen ja aloitin Sudenmorianta lukea, kun kummipojalla oli esseetehtävänä tämä aihe ja halsuin osata keskustella hänen kanssaan aiheesta..

Se oma satu  tuli päiväkotilapsille, jotka retkeilivät metsässä. Toivottavasti siitä oli iloa jollekin.