Toivottavat suolammen vaiverot pitkäperjantain aamuna. Taustalla lauloi peipponen, kun näitä kuvailin. Aiemmin samaisella suolla olin kuullut jo kiurun liverryksen. Ja kun se lopetti, aloittivat metsot oman kukerruksensa. Ja jollain matkalla kuulin mustarastaan ja mietin, miten niin musta lintu voi laulaa niin lohdullisesti. Ehkä juuri siksi, että se on niin musta, että se tietää niin paljon syvyydestä ja siitä, millälailla sen voi pyyhkiä pois. Lunta on vielä mutta myös sulia paikkoja. Kevät etenee, upea talvi on takana.
Vuosi on sitten kulunut, ei kirjoituksen kirjoitusta tähän blogiin. Mutta osasinpa vain vielä löytää tänne, ja liittää kuvan ja kirjoittaa jotain. Onnittelen itseäni siitä hyvästä.
Kuvauskaverini Sohvi on poissa, vuoden verran on mennyt ilman koiraa, lenkkeilyt jääneet turhan vähiin.
Ehkä minun pitäisi viritellä uudelleen tämä blogi eloon?. Onhan se kuitenkin aikanaan tuonut niin paljon iloa elämään. Että jäisi joku merkintä menneestä.
Kommentit