Tänään on juhlapäivä. Kynttilänpäivä. Valon juhla. Ekin juhla. Ensimmäinen puolisko vuosisadasta olisi tullut täyteen. Tänään katsomme arvoitusta kuin valoa joka peilautuu tummasta veden pinnasta ymmärtämättä mitä se on. Näenkö valon vai pimeyden? Kukat on laskettu liian aikaisin, ne ovat jo lumen alla, jäässä. Kuka sanoo, että liian aikaisin, kuka määrittelee ajan? Minulta kysytään, vihaanko, se kuuluu suruun. Ketä voisin vihata. Ainoastaan itseäni, kun en ymmärtänyt merkkejä ja varoituksia, mutta mitä se hyödyttää. Valo jää kaikesta huolimatta, kynttilä jää lumen keskelle pimeyteen. Minkä runon tänään hakisin, tänään, kun on juhlapäivä, hänen juhlansa, hänen jolla kipu oli jokapäiväistä? Ja muistan isän, hänen juhlansa oli toissapäivänä, muistan virren, jonka sanat löysin, kun isän nimi oli luettu kirkossa, sanat kiitoksen perään.Sen tähän haen, lohdullisen valon, tähän päivään sopivan:
1.
Valkeus kirkas päällä synkän maan,
nyt johdata!
Tietä en itse tunne ollenkaan.
Nyt johdata!
Matkaani ohjaa! Kauas näe en,
vain askelen, vaan ottaa tahdon sen.
2.
Ennen en, Herra, koskaan rukoillut:
Nyt johdata!
Polkuni itse olin valinnut.
Nyt johdata!
Ylpeät aikeet, väärät pelkoni,
oi Herrani, ne anna anteeksi.
3.
Herra, et kesken heitä, tiedän sen,
viet taivaaseen.
Yön yli, vuorten, soiden, virtojen
viet taivaaseen.
Aamulla kasvot kirkkaat nähdä saan,
ja valkeus ei sammu milloinkaan.
Virsi 508. Sanat John Henry Newman 1834. Suom. Hilja Haahti 1915, Anna-Maija Raittila 1984.
Perjantai iltana kävin haudalla. Oli pimeää, oli lunta enkä löytänyt hautaa. Muisti ei toiminut, alkoi itkettää, mietin, näinkö nopeasti kaikki unohtuu. Potkin lunta, tiesin, että kiviaidan lähellä peränurkassa jossain puun lähellä. Epätoivoisena aloin jo epäillä, että se olisi tasattu näkymättömäksi. Kunnes muistin: kynttilä. Kynttilälyhty, se oli haudalla. Tyhjä, pimeäkin lyhty valaisi niin paljon illan tummuudessa, että löysin haudan, nimettömän, kivettömän, peränurkassa olevan. Siinä oli minunkin paikkani sitten joskus, se oli hyvä paikka, siihen olisi hyvä jäädä lepäämään, kiviaidan viereen, turvaan, puun suojaan, sivuun ja lähes ulkopuolelle. Siitä näki enemmän, auringon laskun, linnut jotka lentävät yli, kuusen jonka oksa luo varjonsa kirkon paanukatolle ja takaseinälle. Oli juhlapäivä, kun löysin, kun menin isän haudalle ja sytytin sinnekin kynttilän isän syntymäpäivän kunniaksi.
Valoa,
jos sitä olisi enemmän,
olisi tänään
Vainottujen muistopäivänäkin
vähemmän kipeästi muisteltavia.
Valokuvat: Veli. Kuvausaika: Marraskuu
Kommentit