1875440.jpg

 

Kuinka lehti voi muistaa kaiken? Päivän jolloin on ruvettava silmuksi, hetken kun on muututtava keltaiseksi, tunnin, jolloin on päästettävä irti, lennettävä ja lakastuttava? Kuinka maa muistaa, milloin on työnnettävä ensimmäiset sienipiiperöt maan pinnalle? Entä ihminen, ensimmäsen hampaan kasvu, hampaan irtoaminen, hiuksen harmaantuminen, ovatko ne kaikki meidän geeneihin kirjoitettu jo ennen kuin ensimmäistäkään hiusta oli päässämme? Koko meidän elinkaaremme.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Alzheimarin keskusliitto täyttää 20 vuotta. Muistisairauksien tutkimusta 20 vuotta – artikkeli kertoo, mitä kaikkea on saatu selville. Edelleen keskeisenä kysymyksenä on haitallinen beta-amyloidi, sen kertyminen aivoihin ja sen yhteys muistisairauksiin. On myös löydetty taudin kytkentä geenivirheisiin.  Muistisairaudet ovat siis ainakin osittain perinnöllisiä. Siis vaikka söisit kuinka terveellisesti, liikkusit kuinka paljon, lukisit, harrastaisit kaikkea henkisesti kehittävää, et ole suojassa, et voi itse vaikuttaa siihen, kuinka muistisi toimii. Geeni voi muistaa, ettei nyt enää muisteta, käskyttää aivoja unohtamaan, missä silmälasit ovat, mitä astianpesuaineella tehdään, missä on se varma paikka, johon tärkeän tavarasi laitoit, että varmasti löytäisit. Äiti joi fairia, kun ajatteli olevan sen juotavaa. Eilen pesin hampaita ihorasvalla ja ihmettelin, kun se ei kuohunut. Huuhteluainetta olen käyttänyt ihonpesuun. Muisti tekee monelaisia tepposia, jotka ulkopuolista voivat naurattaa.

 

 

1875450.jpg

 

 

Muisti-lehden juhlanumero kertoo kahden muistamattoman tarinan. Paljon olen lukenut omaisten jokapäiväisestä elämästä, heidän hätäänsä, avuttomuutta ja väsymystä. Ensimmäisen kerran luin itse muistamattoman tarinaa. Se kosketti niin syvältä. Päivä päivältä ymmärrän enemmän äidin elämää, sitä avuttomuutta, kun ei muista. Kun ei muista, missä tavarat ovat, ei muista ihmisten nimiä, ei muista, missä vessa on, ei muista missä itse on, ei muista kuka tuo ihminen siinä edessä seisoo (silloin harvoin kun siinä edes joku on). Ja lopulta muisti vie kaiken mennessään. Taidon kirjoittaa, lukea, kävellä, syödä…

 

”Joskus sitä rakentelee mielessään jotain suunnitelmia ja kun pitäisi puhua niistä toiselle, ei enää muistakaan, mitä piti sanoa. Ei muista enää niitä hienoja ajatuksiaan, ei saa mistään langanpäästä kiinni. Nekin ovat vain tuulen tavoittelua ja lopulta tuulen viemiä.” Näin kirjoittaa nimimerkki Muistamaton mummo Muisti – lehdessä 3/2008 s. 21.

 

Tämä kirjoitus pitäisi jokaisen lukea, ottaa osaksi peruskoulun oppimäärää, että ymmärtäisimme hiukan enemmän tästä ihmisen osasta. En minäkään kaikkea silloin ymmärtänyt, kun äiti sairasti. Päivittäin opin uutta, silloin ja opin nyt.  Päivittäin lähetän lämpimiä ajatuksia kaikille niille, jotka näiden asioiden kanssa ovat tekemisissä, niille, jotka eivät muista ja niille, jotka ovat siinä vierellä.

 

Luen Muisti-lehteä, luen muistamattomuudesta, puhelin soi, ja ääni kysyy, sinä et sitten tullutkaan. En tullut. En muistanut, että minun piti olla hierojalla. Olin kadottanut kalenterin, johon olin merkinnyt. Olin laittanut sen varmaan paikkaan, josta en sitä löytänyt. En muistanut. Minäkin olen matkalla kohti muistamattomuutta, kohti auringonlaskun maata, jossa aurinko on, vaikkei sitä muista, mitä sillä tehdään.