%2CSohvi.jpg

 

Tiistaina 24.3.2020. Liikennettä oli vähän, kun illalla ajelimme koiran kanssa kohti kaupunkia. Tällaisella raskaalla matkalla on hyvä, että varastossa on jotain  mukavia muistoja.

Miten monta kertaa olimmekaan olleet menossa samaan suuntaan, mukana pikku kiehelmöivä jännitys. Sohvi pääsisi etsimään pilossa olevia ihmisiä metsästä. Voi se oli parasta, mitä ikinä elämässä voisi olla. Miten se rakastikaan noita iltoja. Ja minä myös.

Ja nyt, nyt niitä ei enää ikinä tulisi, ei ikinä enää Sohvi tulisi kotiin, ei palaisi tältä matkalta. Se tuntui niin murskaavalta. Mutta itse en enää jaksanut, sitä närästystä, epätietoisuutta, valvomisia ja yölenkkejä pimeässä metsässä, kun mistään muusta ei ollut helpotusta. Ei auttaneet närästyslääkkeet, ei mahansuojalääkkeet, ei ollut tietoa, mistä vaivat tulivat, milloin seuraavan kerran tulisi valvottu yö, kulkeminen sisään ja ulos, edestakaisin. Erikoisruokavalio auttoi, mutta ei pitänyt kohtauksia poissa, vaikka ei antanut muuta kuin juuri sitä ruokaa.

Loputa tuli selvyys. Molemmat mahaportit olivat auki. Se aiheutti monlaisia vaurioita. Alkoi sisäinen taistelu siitä, mitä pitäisi tehdä.

Koti on nyt niin hiljainen. On niin surullista. On niin yksinäistä.

Sohvi, kiitos kaikesta, yhteisistä retkistä. Miten paljon teimmekään niitä. Yhtenä sunnuntaina, kun taas olo oli huono, katsoin mittarista, että kävelimme 20 km, että olisi ollut pikkuisen helpompaa.

Ja entä viimeinen metsäretki? Kapusin ylös jyrkkää rinnettä konttaamalla. Mietin, mitenköhän Sohvi pääsisi ylös, kun oli yli metrinkorkuisia kielekkäitä. No höh! Se laittoi etutassut kielekkeelle ja ponkaisi kevyesti sinne ja jäi odottelemaan, kun itse pääsisin ylös. Se oli koira täynnä ketteryyttä, halua kulkea metsässä, halua nauttia ulkoilmaelämästä, se oli täynnä halua huolehtia minusta, että pääsen eteenpäin kulkemaan.

Nyt Sohvi on päässyt kirmaamaan vihreämmille niityille, juoksemaan pallon kanssa niin paljon kuin haluaa ilman pelkoa, että vähäinenkin leikki saa taas mahamahopot jylläämään, olkoon siellä tuulet lempeitä, paistakoon aurinko, olkoon metsä raikkaampi ja puun juuret täynnä ihmeellisiä löytöjä. Sillä ne kaikki Sohvi on ansainnut. Tuo kiltti, uskollinen, reipas, aina kaikkeen valmis Ystävä.