Viikonloppuna kuuntelin vielä kerran joululaulut. Tai oikeastaan kaksi kertaa peräjälkeen saman ceedeen. Yritin päästä joulumieleen sisälle. Luin runoja löytääkseni joulun ja runon rytmin, vedin verhot eteen, pimensin ja  hiljensin mieleni ja sitten valaisin. Laitoin kýnttilät palamaan. Luin kaikki virret läpi ja mietin, mitä ihmettä voisi sanoa joulusta, mitä uutta sellaisesta, josta on jo pari tuhatta vuotta sanottu kaikki.
 
Pengoin vanhoja joululehtiä ja löysin sellaisiakin lukuja muutaman vuoden takaa, joita en ollut ehtinyt aikanaan lukea. Tutustuin jouluikonin elämään. Yllätyksekseni huomasin, että sama kuva, joka on jouluikonissa,  tervehtii minua jääkaapin ovessa. Nimeä en ole sille aiemmin tiennyt, enkä ole koskaan muistanut kysyä Samulta, osaisiko hän lukea sen venäjänkielisen tekstin. Paljon kuva kertoo. Pitää vain osata katsoa ja malttaa pysähtyä:
 
Kallioiden kolossa olevat kasvit kuvaavat elämän voimaa. Ne on niitä Iisain kannoista puhkeavia vesoja. En kyllä oikein ymmärrä, mitä se tarkoittaa, pitäisi opetella ymmärtämään enemmän. Majataloissa ei ollut tilaa, niinpä luola sai palvella majatalona. Se kertoo, että erämaa otti heidät suojiinsa. Luola kuvaa pimeää maailmaa, johon syntyy Valo. Valossa on totuus. Kansa joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.
 
Entä aasi sitten? Aasi-sivustoilta  löysin kaikenlaista mielenkiintoista aasista, jota en ollut ennen tiennyt. Aasi on yleensä harmaanruskea ja sen selässä kulkee tumma viiva, josta hartioiden kohdalla lähtee tumma poikkiraita, aasinristi. Sen yönsilmät ovat pienet, jos niitä on lainkaan, ja pehmeät. Entä korvat? Miksi ne on niin suuret. Taitaa olla pelkkä klisee, että aasi olisi tyhmä. Ehkä ihminen on vain halunnut korottaa itsensä viisaampaan kastiin nimittämällä aasia tyhmäksi. Mitä enemmän sitä mietin, sitä merkityksellisemmäksi ja sympaattisemmaksi se tuli.  Aloin ymmärtää uudenlaisia näköaloja aasin historiaan. Ehkä aasi on ollut heille samaa, mitä hevonen meille; ei se ollut pelkästään kotieläin ja kuormien kantaja, se oli lähes perheenjäsen.  Lopulta rakastuin aasiin.  Joulurunon näkökulmaongelma oli ratkaistu.
 
Ja viimein muutaman tunnin punnerruksen jälkeen runokin oli valmis. Ei kokonaan, mutta edes alkuversio. Jouluruno oli valmis. Jouluruno vuodelle 2011. Kerrankin ehdin ajoissa. Oikeastaan ihan miellyttävä tapa viettää tammikuun viimeistä lauantaita jouluisissa merkeissä. Sillä eihän sanoma ole sidottu aikaan ja paikkaan. Joka päivähän sitä haluaisi nähdä suuren valon. Joka päivähän sitä haluaisi kokea uudelleen: Niin lämmin hyvä hellä on mieli jokaisen.