Sorruin taas. Vaikka joka aamu päätän, ei tänään, ei enää tätä. Niin sittenkin joka ilta ja vapaapäivä. Sitä. Juuri sitä, vain sitä.

 

Tänään sanoin itselleni. Ihan pikkasen vain. Kun paleleekin. Ihan vähäksi aikaa, oikaisen vain peiton alle, että vilu menee ohi. Sitten nousen ylös ja teen kaikkea, mitä ihmisen kuuluukin tehdä. No joo, niin se ilta taas meni. Nukkuessa. Pari tuntia livahti suitsait unten mailla. Sitten potkin itseni ylös, komensin lumitöihin, menin ulos ja kolasin pihan. Aamulla lämmitän tuvan, joo, varmasti nousen viideltä, joojoo, lupaan.

 

Niin menee unirytmi sekaisin. Aamuyöstä koputtaa alitajunta hereille, sillä on tietysti taas joku pikkainen kysymys päivätajunnalle, mikä pitäisi selvittää. Kuten vaikka tämä: missä Jumala on? Missä Hänet voi  tavata? Onko totta, että Jumala on kaikkialla vai miten Hän voi kuulla kaikkien rukoukset? Jos niin on, niin kuinkas monta kertaa olet tallonut Jumalan, katkaissut, ruhjonut, poiminut maljakkoon, niittänyt poikki, kaatanut, turmellut? Minkänäköinen Hän mahtaa olla? Ja kenen kuva on se oikea, kun on niin monenlaista näkemystä, kuka mitäkin opettaa ja tekee minkänlaistakin listaa siitä, miten kuuluu uskoa. Ja sitten vielä tämä, selitä tämä: Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Ääh, sanon alitajunnalle, minä jatkan nyt nukkumista, me katsomme nyt kuvastimesta näitä arvoituksia, sitten kerran kasvoista kasvoihin, sitten me tiedämme, ole nyt hiljaa, nukutaan nyt vaan.

 

Tänään oli pakko mennä taas kysymään jäkälältä, mitä mieltä se on asioista, miten ne asiat nyt oikein ovatkaan. Jäkälä heitti vastaukseksi runon.

 

PIKARIJÄKÄLÄ

Luuk. 17:21

 

"Jäkälä nosti pikarinsa hauraan,

ja sade täytti sen, ja pisarassa

kimalsi taivas tuulta pidättäen.

 

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:

Nyt malja elämämme rikkaudelle."

                      Helvi Juvonen

 

 

 Mitä tästä pitäisi ajatella? Missä tässä muka on Jumala?

 

 Jäkälä nostaa pikarin, joka  täyttyy yhdestä vesipisarasta. Sen puhtaudessa, kirkkaudessa, ja kimalluksessa voi nähdä kokonaisen taivaan, jos osaa katsoa, jos on riittävän nöyrä, että kumartuu. Toinen suuri ja ääretön taivaan lisäksi on tuuli, tuo Jumalan käsittämättömyyden vertauskuva. Se puhaltaa mistä tahtoo ja milloin tahtoo ja miten tahtoo. Ihminen ei tiedä, mistä tuuli tulee ja mihin se menee. Mutta taivas pystyy sitä pidättelemään, toisin kuin ihminen.

 

Vielä pitää tutkia Luukasta. Hän kertoo, miten taivasten valtakunta tulee, missä se sijaitsee ja miten sen voi nähdä: ” Eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä" (Luuk 17:21, vanhempi käännös). Uusin käännös kertoo, että Jumalan valtakunta on meidän keskellämme.

 

Mahtaako tämä riittää alitajunnalle, vai tuleeko se taas ensi yönä koputtelemaan ovia ja sanomaan, ettet ole vielä vastannut yhteenkään kysymykseen, sinä rontti, sinä sammaleiden polkija, puiden kaataja, kukkien leikkaaja, muurahaisten murhaaja, sinä Jumalan talloja.

 

Ääh, sanon sille alikselle, nukutaan nyt, nää on liian suuria kysymyksiä. Joo, niin mie sanon. Nukutaan nyt vaan.

 

Nyt on yö mennyt. Ei alis enää kysellyt Jumalasta. Nyt se kyseli suomalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä. Onko alasajo alkanut? Miksi joku pörssiyhtiö ostaa Suomen Terveystalon? Mitä sanoo Raimo Sailas? Miten niin yksityistäminen on ratkaisu? Kuka meidät hoitaa tulevaisuudessa? Lopulta käsken aliksen pehkuihin.