493227.jpg

 

Poiminta Ellinooran blogista Kolmas Huone: "Toivoinkin mielessäni nyt, että voisin ilahduttaa joka päivä jotakin vastantulevaa ihmistä, niin saisin iloa itsekin."<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tuossa on hieno oivallus, hieno haaste. Ketähän tänään ilahduttaisin?

 

 Eilen vein yhden ystävän  kuuntelemaan pääsiäisen runoja ja musiikkia. Miten meitä hemmoteltiinkaan. Miten lämpimästi, korvia hivelevästi sello voi soida puukirkossa. Vivaldi, Händel, Bach ja Ahti Sonnisen sovitukset. Vaikka olen musiikin saralla aivan aloittelija, silti tuo sointujen pehmeys hiljensi. Puusta on moneksi, myös sointujen ja äänien tulkitsijana se on yliverto.

 

 Ja runot! Niissäkin puhuttiin puusta, ristinpuusta, niissä koko hiljaisen viikon kärsimysnäytelmä. Eikä pelkästään se kärsimysnäytelmä, joka tapahtui kauan sitten kaukana, vaan myös se, mikä joka päivä ihan lähellä. Täytyypä etsiä jostain Michel Quoist: Rukouksia elämän arjesta. Oli mukavaa istua kuuntelemaan, kun ei tarvinnut itse esittää mitään, ei jännittää, ei järjestellä. Sai vaan olla ja antaa kaiken tulla lävitse. Sanojen, musiikin, hiljaisuuden, muistojen ja kärsimyksen.  

 

Miten suuri lahja, että joku valmistaa sellaisen hetken. Vaikka paikalla oli vain parisenkymmentä henkeä, oli mukana myös näkymätön kuulijakunta, siellä iltatoimien keskellä sairasvuoteilla toisaalla, toivottavasti hekin saivat jotain hyvää itselleen. Sillä tavoin olimme mekin jokunen vuosi sitten äidin kanssa pääsiäisrunoja kuuntelemassa.