Eilen aamulla huomasin vesilätäkön keittiön lattialla. Astianpesukone oli vuotanut. Siinä pari tuntia rämpläsin itsekseni, enkä saanut kuin muutaman ruuvin irti ja lattialistat pois ja muovimattoa kerälle.

 

Onneksi on ystäviä, jotka auttavat ja neuvovat. Saatiin revittyä muovimatto irti ja laitteet ja hyllyt tieltä pois, että pääsi kuivattelemaan lattiaa.

 

Edellisinä iltana odotti verotoimiston kirje, sekin tietää aina kylmää suihkua. Tällä kertaa oli kielteinen päätös vero-oikaisusta. Miksi pykälät on laadittu niin, että ne voidaan tulkita ihan miten tahansa?

 

Onneksi on ystäviä, jotka tulevat auttamaan, jotka jopa laittavat aterian pöytään. Se on liikuttavaa. Onneksi saan nukuttua. Onneksi on terveyttä, ainakin vielä. Mikään maailmassa ei ole varmaa, vain muutos on pysyvää. Minkä sille mahtaa. Mutta tänäänkin aurinko nousee. Kaikesta näistä olen niin kiitollinen. Osaisinko edes olla, huomaisinko edes näitäkään, ellei olisi joskus pieniä kylmiä suihkuja.

 

Tämä on paratiisi, sanoi kummipoika, kun käveli hangella, joka kantoi. Tien pengalle lingottu lumi oli kovettunut niin, että se kantoi, ainakin pienen ja kevyen. Hän kutsui minutkin sinne kävelemään. Niin vähän tarvitaan paratiisiin. "Mutta älä sitten säre paratiisia." Aikuisilla tahtoo näet olla sellaisia taipumuksia.