Otin jouluaattoiltana ulkokuusen pihalle. Ajattelin laittaa jouluvalotkin siihen, mutta yksi lamppu oli mennyt rikki, eikä mikään toiminut. Tuli mieleen isän joulukuusi: äiti  oli juuri kuollut, ja isä muuttanut uuteen paikkaan,  ei silloin siinäkään kuusessa ollut kynttilöitä, kun nekin oli samalla tavalla rikki.

 

Mitä muuta me itsekään olemme kuin särkyneitä valoja?

 

Jouluaattona annoin isälle paketin, jonka lahjalappuseen  olin kirjoittanut sattumalta mieleen tulleet laulun sanat: ”Niin lämmin hyvä hellä on mieli jokaisen, oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen.”  Isä liikuttui sanoista. Minusta ne oli ihan tavalliset sanat, niin moneen kertaan kuullut. Mutta isä halusi ehdottomasti sen pienen lappusen ripustettavaksi kuusen oksalle. No eipä siinä paljoa muuta ollut, tähti latvassa ja muutama koriste ja pienessä lapussa nuo sanat. Se oli isän viimeinen joulu. Niistä sanoista tulikin ihan uudet sanat.

 

 Aloin ajatella, entä jos tämä olisi ollut viimeinen joulu, entä jos nyt olisi alkanut viimeinen vuosi, mitä ajattelisin vielä tehdä, ja mitä ylipäätään ajattelisin siitä. Mitä sanoja kannattaa lappusille kirjoittaa. Onko minulla ylipäätään mitään sanottavaa?

 

Muistin yhden sukulaisen kertomuksen joulusta, jolloin hän oli käynyt meillä ensimmäistä kertaa. Tuvan lattialla oli joulukuusi, siinä yksi ainoa kynttilä ja höylällä veisteltyjä lastuja koristeena. Ja me lapset pyörimme kylmällä lattialla kuusen ympärillä. Oli tuntunut ihan joululta. Ei jouluun ja elämään lopultakaan paljoa tarvita, että se tuntuu ihan elämisen arvoiselta.

 

Tänään kävin lumikukkanäyttelyssä saman tuvan ikkunan alla. Kaikki tuntui niin haikealta. Jokainen seinälauta, jokainen puu ja pensas muistutti menneistä sukupolvista. Kävin myös jäällä. Rannassa näin jäätyneet laineet. Joskus matka voi loppua niin äkisti kuin laineella, ettei se ehdi edes rantaan saakka, ja alkaa ainainen joulu, tulee ikuinen kesä talven keskelle, tulee valo, joka ei mene rikki eikä sammu.

 

****

 

Lisään tähän Isa Aspin kehtolaulun. Saatan joskus kaivata tätä, ja on helpompi löytää se itse kirjoituksesta kuin kommenteista.

 

mehtis kirjoitti 04.01.2009 - 20:26
Tähän ensiksi kaikille jäätyneen laineen koskettamille Isa Aspin upea Aallon kehtolaulu. Laulun sanojen myötä ajattelen teitä kaikkia lämmöllä ja teidän elämäntilanteitanne

Nuku, nuku aaltonen,
nuku jo!
Tuolla laulaa humisten
kuusisto!
Kehtolaulusi se on –
nuku aalto rauhaton,
nuku jo!
Miksi tahdot katsella
kuinka jo
loukannut on luontoa
turmio!
Kuinka kukat surkastuu,
kuinka tuuless’ paljastuu
lahdikko?
Nuku aalto, vahtopää!
Nuku jo!
Kerran sinun herättää
aurinko.
Senpä sulle, rauhaton,
hellä silloin suotu on
suutelo.
Herätessäis heloittaa
kukat jo,
suloisesti tuoksuaa
tuomisto.
Liverrykset lintuisten
silloin soi kuin Väinösen
kantelo!
Sydän! nuku sinäkin,
nuku jo!
Uni sull’ on suloisin
nautinto.
Toivo aikaa armaampaa,
nuku, kunnes lopun saa
taistelo.


Isa Asp (1853 - 1872).